on aktiivinen uimaseura, joka järjestää Kotkan uimahalleissa ohjattua toimintaa uinnin parissa ympäri vuoden – aina vauvasta vaariin saakka.
Uimaseura Aquila pyrkii tarjoamaan jokaiselle mahdollisuuden hankkia uimataito ja kehittää sitä. Tavoitteenamme on tehdä kilpauintiharrastuksen aloittamisesta helppoa eri taito- ja tasoryhmien avulla. Lisäksi haluamme mahdollistaa aikuisille terveyttä ylläpitävän uinti- tai triathlonharrastuksen. Tuemme myös valmennus- ja tuomarointikoulutuksiin osallistuvia, pyrkien sitä kautta varmistamaan jatkuvuuden omalle toiminnallemme.
Pyrimme edistämään ja kehittämään uintiurheilutoimintaa alueellamme – Suomen Uimaliitto ry:n periaatteiden, linjauksien ja sääntöjen mukaisesti. Pyrkimyksenämme on luoda harrastus- ja harjoitteluympäristö, jossa jokainen mukana oleva lapsi, nuori sekä aikuinen voi kokea olevansa tärkeitä niin yksilönä, kuin osana ryhmää ja seuraa ja voiden nauttia liikunnasta. Uimaseuramme haluaa tarjota jokaiselle toiminnassa mukana olevalle lapselle sekä aikuiselle mahdollisuuden harrastamiseen sekä kilpailemisen riemuun.
Lähde mukaan kasvavaan seuraamme kehittämään omaa tai lapsesi uimataitoa!
info@uimaseura-aquila.fi
Uimakoulu-/kurssiasiat:
uimakoulut@uimaseura-aquila.fi
Toiminnanjohtaja Jenna Brunila
toiminnanjohtaja@uimaseura-aquila.fi
p. 044 989 0498
Puheenjohtaja Tommi Heikkilä
Uimaseura Aquila ry
Y-tunnus: 2631057-6
Puistotie 9-11, 48100 Kotka