Triathlonkoulu

 

Triathlon sopii kaikille

Triathlon on yksi monipuolisimmista kestävyysurheilulajeista. Triathlonin kilpailusuoritus muodostuu uinnista, pyöräilystä ja juoksusta. Osuuksien välillä ei pidetä varsinaisia taukoja vaan varusteet vaihdetaan ripeästi ja aloitetaan seuraava osuus. Kilpailumatkoja on eripituisia, lyhyet matkat sopivat myös vähemmän kuntoilua harrastaneille.

 

Kouluun ovat tervetulleita monipuolisesta kestävyyskuntoilusta kiinnostuneet

Aikaisempien kokemuksien perusteella kiinnostus oman kuntonsa kohottamisesta on tärkein edellytys kouluun osallistumiseen. Aiemmin kursseilla on ollut mukana aina myös sellaisia koululaisia, jotka eivät ole jaksaneet juosta yhtäjaksoisesti kuin muutaman sadan metrin matkaa. Kurssin aikana kaikki ovat oppineet harjoittelemaan omalla tasollaan ja suuri osa on jatkanut kuntoilun parissa. Triathlonkoulussa opetellaan triathlonharjoittelun kannalta keskeisiä taitoja, joita voi sitten hyödyntää yksin ja yhdessä harjoiteltaessa. Triathlonkoulu on tarkoitettu 17 vuotta täyttäneille.

 

Mitä triathlonkoulun aloittamiseen tarvitaan?

Triathlonkouluun osallistumiseen ei ole erityisiä kuntovaatimuksia. Ainoa taito, jota osallistujilta edellytetään, on pohjoismaisen määritelmän mukainen uimataito. Tällä tarkoitetaan yhdenjaksoista 200 metrin matkan uintia. Tästä matkasta 50 metriä on pystyttävä uimaan selällään. Kouluun osallistumiseksi tarvittavia varusteita ovat uimalasit, uimahousut, juoksukengät sekä polkupyörä ja kypärä.

 

Triathlonkoulun pääkouluttajana toimii Imke Höfling. Imkellä on melkein 30 vuoden kokemus triathlonissa kilpailemisesta. Triathlonkouluja hän on ohjannut Kuopiossa, Iisalmessa ja Kotkassa kymmenellä kurssilla. Triathlonkoulun kouluttajina toimivat Imken lisäksi Lari Rönkä, Heidi Sjögren ja Johanna Mertanen.